Blogi yksi vuotta!

Tasan vuosi sitten uuden vuoden päivänä julkaisin ensimmäisen blogitekstini, hurjaa miten nopeasti yksi vuosi kuluukin. Aloitin blogin kirjoittamisen, koska tunsin tarvitsevani kanavan johon purkaa arjen yksityiskohtia prinsessana, ja jossa saisin höpötellä prinsessa-asuista, unelmista ja prinsessaelämästä hieman epävirallisemmin kuin Juhlaprinsessan Facebookissa tai Instagramissa.

Ihan niin paljoa en ole kirjoittanut kuin ehkä alunperin ajattelin, mutta blogini on silti minulle tärkeä paikka, jossa saan ilmaista itseäni. Itseasiassa en ole edes tarkkaillut onko blogillani lukijoita, näitä kai pääsisi jostain katsomaankin. Kivaa olisi kuitenkin tietää jos joku tekstejäni lukee! 🙂 Huhuu, onko täällä ketään?

Vuosi sitten en osannut aavistaakaan mitä kaikkea vuosi 2017 toisi tullessaan. Tärkeimpiä minulle ovat olleet kaikki synttärijuhlat ja tapahtumat joissa olen päässyt tapaamaan lapsia, he ovat minulle tässä työssä kaikkein tärkeintä. Sainkin esiintyä prinsessana tuplamäärän edelliseen vuoteen verrattuna, olen tästä kiitollinen!

Kaikkein isoimpana yksittäisenä asiana on mieleeni jäänyt, kun jäin pois toisesta työpaikastani, ja heittäydyin täysin prinsessan ammattiin. Tästä en osannut vielä alkuvuonna uneksiakaan! Olen ollut päätökseeni erittäin tyytyväinen.

Jääprinsessa, kuva Marika Tuomela

Juhlaprinsessa sai myös vuoden 2017 aikana kolme uutta prinsessahahmoa, Jääprinsessan, Tuhkimon arkiasussa sekä Kaunottaren. Uudet prinsessahahmot ovat minulle todella tärkeitä, malttamattomana haluaisin saada paljon uusia hahmoja mahdollisimman pian! Olen kuitenkin hahmoistani todella tarkka, joten pukujen suunnittelu ja valmistus vie aikaa. Nytkin on uusia prinsessoja jo suunnitteilla tälle vuodelle… 🙂

Tuhkimo arkiasussa, kuva Mari Saarenrinne

Vuosi on ollut kaikenkaikkiaan huikea, ja olen iloinen että minulla on blogi johon olen saanut jakaa arkeani, ja vielä iloisempi olen jos kirjoitukseni tuottavat iloa myös muille.

Kaunotar, kuva Saara Partanen/Mimi&Nöde

Nyt juuri istun junassa prinssini ja mummoni kanssa matkalla lentokentälle, jossa seuraamme liittyy vielä serkkuni. Aamulla lähtee lento, joka vie meidän Pariisiin ja Disneylandiin. Täydellinen tapa aloittaa tämä vuosi prinsessamaisissa merkeissä, palatessani olen varmasti täynnä intoa päästä aloittamaan taas tämän vuoden työt prinsessana!

Kiitos juuri Sinulle ja hyvää uutta vuotta! <3

-Milja

Tekijä: Milja

Blogia kirjoittaa 28-vuotias ammattiprinsessa Milja, joka elää happily ever afteriaan prinssinsä kanssa Tampereella. Blogissa katsotaan elämää prinsessan näkökulmasta, sekä tutustutaan prinsessaesiintyjän ammattiin.

4 vastausta artikkeliin “Blogi yksi vuotta!”

  1. Hei!!
    Olen jo kohta 8 vuotta haaveillut pääseväni töihin Pariisin Disneylandiin prinsessaksi. Rakastan tätä blogia ja ihailen sitä kuinka uskallat toteuttaa itseäsi ja unelmaasi, toivoisin joskus olevani yhtä rohkea. Inspiroit minua ja varmasti montaa muutakin tyttöä ja nuorta naista. Odotan aina superinnolla uusia prinsessoja. Tähkäpää on ehdoton suosikkini. Jään odottamaan uusia postauksia. Saisiko ainakin Pariisin matkasta jonkin kirjoituksen? 🙂 Ihanaa prinsessavuotta 2018 ja satumaisia hetkiä! <3

    1. Hei Saara!

      Kiitos tosi paljon kommentistasi, tulipa tästä hyvä mieli. <3 Ihanaa kuulla unelmastasi, tavoittele vaan sitä täydestä sydämestäsi. Miksipä et voisi aloittaa prinsessan uraa myös vaikkapa synttärivierailuilla?

      Ehdottomasti kirjoittelen Pariisin matkasta, heti kun ehdin istahtaa hieman pidemmäksi aikaa blogin pariin. Välillä on ollut vaikeaa löytää aikaa kirjoittamiselle, mutta kun kuulee että joku kirjoituksia odottaa, se antaa heti inspiraatiota. 🙂 Kiitos <3

      Ihanaa prinsessavuotta 2018 myös sinulle, ja muista että me prinsessat pystytään mihin vaan! <3

      -Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *