Alkuvuoden prinsessahuumaa

Vuoden aloitus on ollut sanalla sanoen räjähtävä! Kahdessa kuukaudessa on ehtinyt tapahtua niin paljon että en ole meinannut perässä pysyä, onneksi kuitenkin vain kaikkea positiivista.

Aloitimme vuoden vierailemalla Pariisin Disneylandissa Prinssini, mummoni ja serkkuni kanssa. Vierailu oli hyvin pikainen, vain kolme päivää, mutta ehdimme kyllä pitää hauskaa! Pitääkin tästä reissusta kirjoitella vielä blogiinkin tarkemmin, ja jatkaa aiemmin kirjoittamiani matkustusvinkkejä.

Oli ihanaa palata lomalta aloittamaan vuoden synttärivierailut ja uudet haasteet! Iloinen yllätys oli, kun Seuran toimittaja otti minuun yhteyttä ja pyysi päästä vierailulle tekemään haastattelua prinsessan työstä ja elämästä. Olin todella otettu. Oli myös hauskaa päästä näyttämään toimittajallle prinsessatyyliin sisustettua kotiamme.

Tammi- ja helmikuun vaihteessa lähdimme ystävieni ja Prinssini kanssa Orlandoon, Disney Worldiin! Ehkä on hieman epätavallista vierailla kahdessa eri Disney-puistossa saman kuukauden aikana, mutta eihän se meitä haittaa. 😀 Aikataulumme sattuivat sopimaan näin hyvin yhteen ystäviemme kanssa, ja jos mahdollista, puistoissa kannattaa vierailla sesonkiajan ulkopuolella. Taidanpa innostua kirjoittamaan tästäkin matkasta vielä lisää myöhemmin. 🙂

Yksi isoimpia alkuvuoden ilonaiheitani on myös Juhlaprinsessan uusi prinsessa, Aino Putaala! Aino on minulle tuttu Prinssini kautta, ja olen käynyt ihastelemassa hänen työtään näyttelijänä lastennäytelmissä. Eräänä Päivänä bussipysäkillä minuun iski ajatus, että olisi ihanaa pystyä tarjoamaan mahdollisuus tilata kaksi prinsessaa yhtäaikaa synttärijuhlille. Saman tien Aino tuli mieleeni, enkä pystynyt enää miettimään ketään toista prinsessan rooliin! Onneksi Aino oli yhtä innoissaan ideasta, ja lähdimme heti suunnittelemaan yhteisiä kuvioita.

Kuin taikaiskusta, sain heti Ideaparkista pyyntöä, pääsisikö sekä Jääprinsessa että Lumikuningatar heidän hiihtoloma-tapahtumaansa esiintymään! Aino ei siis suinkaan aloittanut prinsessauraansa vaatimattomasti, vaan kyseessä oli minullekin tähän mennessä isoin tapahtuma jossa olen ollut mukana. Meitä kävi tapaamassa yli 300 lasta, ja pidimme myös keskuspuiston lavalla kolme esitystä. Ja meillä oli niin hauskaa!

Näiden tapahtumien lisäksi alkuvuoteen on tietysti myös mahtunut se tärkein, eli pienten kuninkaallisten synttärit. 🙂 Erityisesti viikonloppuisin on ollut oikein juhlahuumaa, olen tästä niin iloinen.

Lisäksi meillä oli maailman söpöin chihuahua hoidossa muutaman päivän!

Ideaparkin tapahtuma oli juuri eilen, ja sammahdin illalla samantien kun pääsin kotiin! Tapahtumassa oli ihanaa, mutta olin kyllä aivan poikki kun sain viimein kannettua kaikki tapahtumassa käytetyt tarvikkeet kodin kynnyksen yli.

Kun heräsin tänä aamuna, tuntui hyvältä saada pieni hengähdyshetki viltin mutkassa kirjaa lukien. Aloittelin juuri Disney Worldista hankkimaani kirjaa, Serena Valentinon ”The Beast Within”, joka kertoo Kaunottaren ja Hirviön tarinan lumotun prinssin näkökulmasta, suosittelen! Kirja olisi varmasti mukava myös lapsille, mutta suomenkielistä painosta tästä ei taida vielä löytyä.

Tänään tipahti myös postiluukuista uusin Seura, ja kädet hieman täristen luin lehdiltä tarinan ”oman elämänsä prinsessasta”.

Uskon että tästä tulee aivan mahtava vuosi, kohti uusia seikkailuja! 🙂

-Milja

Tekijä: Milja

Blogia kirjoittaa 28-vuotias ammattiprinsessa Milja, joka elää happily ever afteriaan prinssinsä kanssa Tampereella. Blogissa katsotaan elämää prinsessan näkökulmasta, sekä tutustutaan prinsessaesiintyjän ammattiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *