Kaunottaren asun valmistus

Kaunottaren asun suunnittelu alkoi heti Tähkäpää-hahmon valmistumisen jälkeen viime vuoden huhtikuussa. Tähkäpään asuun kuului paljon erisävyisiä kankaita, pitsejä ja nauhoja, joten sen valmistuttua huokaisimme helpotuksesta ompelijani Laura Lipiäisen kanssa, Kaunottaren asuun tulisi varmasti olemaan paljon helpompaa löytää kankaat! Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, kun olin tilannut ulkomailta jo pelkästään hansikkaita 12 paria etsiessäni oikeaa värisävyä, että ei tämänkään asun valmistus niin helppoa tulisi olemaan.

Kaunottaren asun valmistus oli minulle myös henkilökohtaisesti erityisen tärkeää, sillä Kaunotar on lempiprinsessani. Muistan lapsuudessani rakastaaneeni tätä keltaista mekkoa, joka niin kauniisti leijaili tanssin pyörteissä. Halusin siis ehdottomasti tehdä sekä hahmolle, että asulle oikeutta.

Kaunottaren asuun halusin lämmintä keltaista sävyä helmaan sekä hihoihin, ja tummempaa sävyä helman yksityiskohtaan sekä yläosaan. Päämääränä oli siis löytää kaksi kangasta, jotka sekä sopisivat toistensa sävyyn, että materiaalin puolesta toimisivat hyvin mekossa jonka helmaan tulisi paljon rypytystä ja jossa hihojen tulisi laskeutua kauniisti. Kaunottaren hansikkaiden tulisi myös olla sävysävyyn tummemman kankaan kanssa.

Kiersin ja kiersin kangaskauppoja, ja kävin tasaisin väliajoin tarkistamassa, olisiko uusia kankaita tullut. Tilasin näytepaloja netistä, Suomesta ja ulkomailta. Aina kuitenkin tuntui, että kangas oli joko liian kirkkaan keltaista, tai liian tunkkaisen oranssista.

Lopulta, kun täydellisen sävyistä kangasta ei löytynyt päätin yrittää sitä itse värjätä. Olin löytänyt Toijalan kangastukusta kauniin, mutta hieman liian kirkkaan satiinin, ja tiesin ettei tekokuituja ole tarkoitettu värjättäviksi, mutta päätin silti yrittää. Eihän sitä koskaan tiedä jos ei kokeile, eikö vain?

Toijalan kangastukusta löysin kauniin kankaan, joka sopi hansikkaiden sävyyn hyvin. Päädyin kuitenkin värjäämään kangasta, ja vaihtamaan hansikkaat tummemman sävyisiin.

Käytettyäni monta pussillista oranssia ja punaista kangasväriä, olin saanut kankaasta hitusen verran lämpimämmän sävyistä. Ero oli pieni, mutta silti kangas näytti nyt mielestäni sopivalta, sellaiselta jota olin etsinyt! Värjättyä kangasta käytimme puvun hihoihin. Helman kangasmäärää en lähtenyt värjäämään, ja nyt kun lämpimämpää sävyä oli saatu hihakankaaksi, näytti helman kirkkaampikin keltainen kangas sopivalta.

Lopulliset kankaiden värit.

Helman ja hihojen kankaat olivat nyt siis valmiina, mutta tummemman kankaan etsintä jatkui. Loppujen lopuksi täydellinen kangas löytyi Lauran omien kangasvarastojen kätköistä. Kangaspala riittäisi juuri ja juuri puvun yläosaan ja helman koristeisiin. Kankaan sävy meni täydellisesti myös yhtien hansikkaiden sävyyn, onneksi!

Kirkaamman keltaisesta kankaasta ompelin ruusukoristeita puvun helmaan ja miehustaan.
Sovituksessa, testaiimme hihojen paikkoja.

Näiden sattumusten, kokeilujen ja etsintöjen jälkeen meillä oli viimein kaikki tarvittavat kankaat! Aikaa itse puvun ompelemiseen Lauralla taisi mennä enintään kaksi päivää. Niin monissa asioissa suunnittelu ja valmistelu taitaa olla se eniten aikaa vievin vaihe!

Lauran uurastaessa puvun parissa minä pääsin kampaamaan Kaunottaren peruukkia. Lyhensin peruukkia hieman, sekä kampasin kiharat luonnollisemmiksi laineiksi. Etuosan hiukset yhdistyvät nutturaan. Peruukkipohjan olin hankkinut amerikkalaiselta Fairytale Wigsiltä, joiden peruukeista olen todella pitänyt.

Laura valmisti Kaunottarelle myös nutturan ympärille sopivan kauniin hiuskoristeen. Kultaiset kengät olin hankkinut jo vuonna 2015 Pariisista, minun ja mieheni ensimmäiseltä Disneyland-matkalta. Ihanaa että ne pääsivät nyt tämän ranskalaisen prinsessan käyttöön.

Viimein pääsin pukeutumaan ensimmäistä kertaa Kaunottaren asuun ja niin taas yksi lapsuuden unelma kävi toteen. Kuvasimme Kaunotarta ensimmäistä kertaa valokuvaaja Saara Partasen kanssa Pikkupalatsissa.

Nyt olen saanut juhlia Kaunottarena ja monia ihania juhlia, ja olen kyllä iloinen, että käytimme suunnitteluun aikaa. Puku ihastuttaa pieniä juhlavieraita, ja itsellänikin juhliin mennessä on sellainen olo, kuin olisin sinne saapumassa suoraan Hirviön linnan tanssien pyörteistä.

-Milja

Kaunottaren hahmo ja asu

Rakastan kaikkia prinsessoja, mutta minun täytyy tunnustaa, että Kaunotar on ollut aina esikuvani ja näin ollen oma suosikkiprinsessani. Siksi olinkin erityisen innoissani juuri tänä hahmona esiintymisestä lastenjuhlissa, ja tietysti myös prinsessan asusta.

Kaunottaren asun on valmistanut ompelijani (toisin sanoen haltijakummini) Laura Lipiäinen. Puvun suunnittelussa ja valmistuksessa oli monia vaiheita ja taidankin näistä kertoa vielä myöhemmin tarkemmin. Nyt halusin kuitenkin päästä näyttämään valmiin asun ja kertomaan Kaunottaren hahmosta.

Kaunottaren tarina sijoittuu 1700-luvun Ranskaan, joten puku ja hahmon ulkonäkö mukailee sen ajan tyyliä, joskin löyhästi. Puku ja asusteet ovat kaikki kultaiseen taittavia keltaisia. Mekosta löytyy kolmea erilaista keltaista kangasta, hieman eri sävyisinä.

Kirkkaimman sävyistä keltaista on eniten poimutetussa helmassa, sekä miehustan ja hameen ruusukoristeissa. Korsettiosassa ja helman kiertävässä koristenauhassa on tummempaa hieman jo oranssista kangasta, myös hansikkaat ovat tämän kankaan sävyyn sopivat.
Hieman helmakangasta lämpimämmän sävyistä kangasta löytyy käsivarsille laskeutuvista olkaimista.

Kaunottaren kengät minulta löytyivät jo valmiina. Olin hankkinut ne jo aiemmin Pariisin matkaltamme, ja ne sopivatkin tälle ranskalaiselle prinsessahahmolle täydellisesti. 🙂

Kaunottarena käytän pähkinänruskeita piilolinsejä ja myös silmämeikki on ruskean sävyinen ja utuinen. Vahvoilla kulmakarvoilla ja rajauksilla tahdoin saada aikaan ”ranskattaren tyyliä”, toivottavasti onnistuin. 😀 Kylmänpinkki huulipuna ja poskipuna raikastavat muuten lämpimänsävyistä lookkia.

Hiuksissa yhdistyvät avonaiset kiharat ja nuttura päälaella. Nutturan ympärillä oleva hiuskoriste on myös tärkeä osa Kaunottaren tyyliä, kuten myös kultaiset pyöreät korvakorut. Korvakorut löysin Vintage Gardenista, ja ne ovat tulleet minulle tärkeäksi osaksi tätä hahmoa, sillä valmistautuessani juhliin tunnen heti pääseväni Kaunottaren rooliin kun puen korvakorut ylleni. Hieman hassua, tiedän, mutta jostain syystä se vain toimii niin. 😀

Hiuskoriste on myös Lauran taiteilema.

Jos kuvailisin Kaunotarta kolmella sanalla, ne olisivat lämmin, rohkea ja kiltti. Kaunotar on hahmona rauhallisempi, verrattuna esimerkiksi kupliviin persoonallisuuksiin Tähkäpäähän ja Jääprinsessaan. Liikkeet ovat hieman pehmeämpiä, puheen tahtikin rauhallisempaa. Kaunotar rakastaa lukemista ja satumaailmoja ja haaveilee omasta seikkailustaan. Häneltä löytyy myös rohkeutta toteuttaa omat seikkailunsa ja haaveensa.

Kaunottareen voivat varmasti samaistua monet, mutta tämä lempeä prinsessa voisi olla toivottu vieras myös esimerkiksi ujomman synttärisankarin juhliin.

Olen saanut esiintyä Kaunottarena jo monissa ihanissa juhlissa ja hän onkin tällä hetkellä toiseksi suosituin hahmoni, heti Lumikuningattaren jälkeen. Ihanaa huomata, että Kaunotar on niin monen muunkin suosikkiprinsessa. 🙂

-Milja