Tuhkimo

Tuhkimosta tuli Juhlaprinsessan kolmas prinsessahahmo oikeastaan ihan vahingossa. Ihastuin Tuhkimon asuun aiemminkin mainitsemassani nettikaupassa jo ennen kuin olin saanut idean esiintymisestä synttäreillä prinsessa-asussa. Minun olikin siis aivan pakko saada tilata tämä sininen unelma, vaikkei minulla ollut vielä aavistustakaan missä pääsisin sitä käyttämään. Olen mekkoaddikti, myönnän! 😀 Tässä tapauksessa se oli silti hyvä asia, sillä Tuhkimo oli oikein tervetullut uusi hahmo synttäreille kutsuttavaksi.

Tuhkimo on yksi klassisimmista prinsessoista, ja ollut myös aina yksi omista suosikeistani. Rakastan juuri sitä ”Tuhkimo-tarinaa”, kuinka kovalla työllä voi saavuttaa unelmansa kunhan vaan säilyy hyvänä ja kilttinä, ja aivan tavallisestakin tytöstä voi tulla prinsessa. Joskus unelmien saavuttamiseen tarvitaan myös hieman taikaa, kuten silloin kun hyvä kummitäti taikoo orjuutetulle rääsyläis-Tuhkimolle upean mekon ja Tuhkimo pääsee ilkeän äitipuolensa ja sisarpuoliensa vastustelusta huolimatta kuninkaalinnan tanssiaisiin!

Tuhkimon mekossa on huikean suuri helma jota vannealushame kannattelee. Alimmainen kangas on sädehtivän sininen jonka päällä on useampi kerros tylliä. Liimasin päälimmäiseen tyllikerrokseen vielä kristallitimantteja jotta helma olisi entistä säihkyvämpi.

Puvun yläosa on korsettimainen, ja alaosan massiivisuutta tasapainottamassa ovat suuret rypytetyt hihat joille on laskeutunut perhosia.

Tuhkimon puoliksi avonainen kampaus on tehty peruukkiin. Hiusten etuosa on omia vaaleita hiuksiani jotka kampaan häivyttämään peruukin etureunaa. Meikissä on lämpimiä oranssihtavia sävyjä, sekä harmaa smokey-eyes silmämeikki. Tummia silmiä korostamassa ovat myös ruskeat piilolinssit.

Kengät ovat tietysti Tuhkimolle kovin tärkeät, sillä pudonneen lasikengän avulla prinssi löytää linnan tanssiaisista karkuun kiiruhtaneen neidon. Lasikenkä sopi vain Tuhkimon jalkaan, ja pian linnassa juhlittiin kuninkaallisia häitä! 🙂

Tuhkimo näyttää kaikille tytöille kuinka jokaisesta voi tulla prinsessa kunhan jaksaa uskoa unelmiinsa! 🙂

-Milja

Tekijä: Milja

Blogia kirjoittaa 27-vuotias prinsessana esiintyvä Milja, joka elää happily ever afteriaan prinssinsä kanssa Tampereella. Blogissa pohditaan elämää prinsessan näkökulmasta sekä työtä ihmisten parissa tosielämän prinsessana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *