Prinsessakuulumisia

Tuntuu että parissa viikossa on ehtinyt tapahtua jo niin paljon kaikkea prinsessamaista! Ensinnäkin olen lomaillut, mikä on tietysti myös prinsessoille erittäin tärkeää. Oletteko te ehtineet vielä lomailemaan, ja mitä olette puuhailleet? 🙂

Lomani alkoi aivan ihanien synttäreiden jälkeen, ja koska oli kaunis päivä ja minulla oli jo Lumikuningattaren asu valmiina, päätimme suunnata Prinssini ja kylässä olevien vanhempieni kanssa kanssa Arboretumille ottamaan muutaman kuvan. Sää oli täydellinen loman aloitukseen ja sopivan tuulinen, jotta Lumikuningattaren viitta liehui kauniisti tuulessa! Tapasimme Arboretumilla myös paljon lapsia jotka olivat hyvin hämmästyneitä kun yhtäkkiä Lumikuningatar asteli paikalle.

Nämä kaksi tyttöä olivat niin ihania! He kyselivät olisiko minulla ollut antaa heille mitään lahjoja prinsessamaailmasta. Onneksi olin ottanut nimmarikortteja mukaan. 😀

Sitten olikin aika lähteä lomareissulle, matkasimme prinssini ja vanhempieni kanssa kohti pohjoista. Juhannuksen vietimme sukumme mökillä Taivalkoskella ja nautin niin paljon hiljaisuudesta, virtaavasta koskesta ja metsistä. Joskus tuntuu kuin minussa olisi kaksi puolta, toisaalta nautin esiintymisestä, laittautumisesta ja synttärihulinoista, joskus taas olen erakkoluonteinen enkä välitä ulkonäöstäni ollenkaan. Mökillä parasta oli hypätä veneeseen, soutaa mielenkiintoisen näköiselle rannalle, hypellä rantakivillä ja tutkia metsiä. Varmaan kaikista löytyy tämä puoli, että joskus täytyy olla yksin ja ladata akkuja?

Palasimme mökiltä Haukiputaalle, entiselle kotiseudulleni jossa vanhempani ja suuri osa sukuani edelleen asuvat. Mökkeilyn jälkeen kaipasin jo prinsessapuoltani, ja olinkin varannut lomalle mukaan Tähkäpään asun. Serkkuni Marika oli keksinyt, että voisimme ottaa valokuvia Tähkäpäästä vanhan piipun luona, joka on ihan kotitalomme lähellä.

Olemme Marikan kanssa aiemminkin kuvanneet vanhoissa lapsuudenmaisemissamme, ja myös piipun luona olemme usein pieninä leikkineet! En kylläkään muista leikkineemme Tähkäpäätä, mutta intiaaneja ainakin. 😀

Loppuloma sujui rauhallisesti, ystävien ja sukulaisten kanssa. Oli myös ihanaa palata Tampereelle uudella innolla levon jälkeen. Ensimmäinen viikonloppu töissä oli myös huikea, lauantaina vierailin Lumikuningattarena Forssan torilla Kahvila Kulkurissa tekemässä kasvomaalauksia ja juttelemassa lasten kanssa, ja sunnuntaina oli vuorossa synttärijuhlintaa Jääprinsessan asussa!

Onnea vielä Adrina! <3

Lomalla oli ihanaa, mutta ikävöin myös ihania prinsessajuhlia. Välillä on silti hyvä pitää taukoa, niin voi nauttia työstään täysillä ja jaksaa antaa itsestään lapsille taas enemmän. 🙂 Seuraavan kerran lomailemmekin elokuussa ensimmäisen hääpäivämme tienoilla, prinssini oli ostanut meille liput Muumimaailmaan! 😀 Kai Muumimaailma on tarkoitettu myös lapsenmielisille, ei pelkästään lapsille?

-Milja

Tähkäpään hiukset ja meikki

Tähkäpään peruukki. Oi kuinka tämä ihana aarteeni aiheuttikin minulle suunnitteluvaiheessa päänvaivaa, ja tästä kirjoitinkin jo aiemmin. Suunnittelu oli toki mielenkiintoista, mutta olin kyllä iloinen kun lopulta löysin unelmieni peruukin Fairytalewigsiltä. Peruukki koostuu kahdesta osasta, pohjaperuukista sekä erikseen kiinnitettävästä letistä, ja se toimitettiin minulle kampaamattomana. Olikin ihanaa päästä toteuttamaan peruukkiin juuri haluamani tyylinen kampaus.

Pohjaperuukin etuosaa on kiharrettu ja tupeerattu jotta siihen saataisiin korkeampi heitto, ja loppuosa hiuksista on kierretty kahdelle ranskanletille niskaan. Pitkän letin saa kiinnitettyä niskaan nauhoilla, ja se sulautuu mielestäni kauniisti pohjaperuukin ranskanletteihin.

On hyvä että pitkä letti on helposti irrotettavissa pohjaperuukista, sillä kampaan sen jokaisten synttärijuhlien jälkeen uudelleen. Aina ennen juhlia täytyy toki varmistaa että letti on varmasti hyvin kiinni! 😀

Letitin pienen letin kulkemaan isomman letin lomassa koristeena, ja halusin jättää myös hiusten latvoja auki hieman pidemmälle kuin alunperin minulle toimitetussa letissä oli ollut. Peruukin hius näyttää mielestäni aidon näköiseltä vaikka tekokuitua toki onkin, ja myös avonaisena kauniilta. Lapsista on myös ollut hauskaa päästä tunnustelmaan hiuksia, ja myös harjoittelemaan omia letitystaitoja Tähkäpään hiuksiin! 🙂

Lisää taianomaisuutta hiuksiin tuovat kukkakoristeet, joita oli niin hauskaa mallailla peruukkiin! Ja täytyy sanoa että olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. 🙂 Monia erilaisia tekokukkia oli yllättävän haastavaa löytää kaupoista, joten päädyin tilaamaan nämä netistä. Leikkasin kukista mieleisiäni, ja liimasin ne kiinni pinneihin kuumaliimalla. Näin kukat pysyvät hyvin kiinni hiuksissa, ja niitä on kuitenkin helppo irroittaa ja kiinnittää uudelleen. 🙂

Tähkäpään tyyli ja värimaailma ovat hyvin lähellä omaani, hiusten värini on lähes sama kuin peruukin sävy, vaikkakin toki hiukseni eivät ole aivan yhtä pitkät ja paksut! 😀 Tähkäpäänä en myöskään käytä värillisiä piilolinssejä kuten muihin hahmoihin pukeutuessa, vaan silmäni saavat olla vaaleanvihreät.

Tähkäpään meikki on myös hyvin luonnollinen, pohjameikki saa vastata oman ihoni väriä ja silmämeikissä, poskissa ja huulilla käytän kevyitä vaaleanpunaisen ja violettisen sävyjä.

Silmissä on myös varjostuksena ruskean sävyä, ja korostan myös ruskealla värillä omia pisamiani näkyvämmiksi. Tekoripset toki kuuluvat prinsessan lookkiin. 🙂

Tunnen oloni kaikenkaikkiaan hyvin luonnolliseksi Tähkäpäänä, ja olen iloinen siitä minkälainen tyyli hahmolle lopulta syntyi! 🙂

-Milja

Tähkäpään asu

Täytyy kyllä sanoa, että olen niin onnellinen kun Tähkäpää-hahmoni on viimein valmis! Tätä hahmoa oli minulta paljon toivottu, ja olin myös hahmosta itse todella innoissani, mutta tiesin jo suunnittelemaan alkaessani ettei sen rakentamisesta tule helppoa. Tähkäpää eroaa tietysti muista prinsessoista jo huikean pitkän lettinsä vuoksi, mutta eritoten Tähkäpään mekko on paljon yksityiskohtaisempi kuin muiden prinsessojen.

Ompelijaystäväni Laura Lipiäinen (Kutsun häntä myös hyväksi haltijakummikseni), lupautui valmistamaan mekon minulle, ja lähdimme yhdessä sitä suunnittelemaan. Ensimmäisenä haasteena oli löytää oikean tuntuiset ja sävyiset kankaat, ja niiden etsinnässä kestikin pitkään. Lopulta täydellinen kangas yläosaan löytyi Toijalan Kangastukusta, ja ystäväni Päivi Heikkinen teki vielä kankaaseen kauniin painokuvion. Hihojen kankaaseen värjäsin hieman violettisen sävyn, sävyllisiä venyviä tyllikankaita ei oikein ollut saatavilla.

Olin jo hankkinut kivan kankaan hameosaan, mutta en ollut siihen kuitenkaan täysin tyytyväinen. Kun törmäsin Helsingin Eurokankaassa tähän ihanaan violettiin silkkiin, rakastuinkin aivan täysin. Myönnän että budjetissa ei ihan täysin pysytty, mutta en ole katunut hetkeäkään! Kangas liikkuu niin kauniisti ja kimmeltää ihanasti valossa, ah. Päivi teki vielä painokuviota myös hameen etuosan kaistaleeseen.

Isossa osassa asun ulkonäköä on myös erilaiset nauhat ja pitsit. Vierailin Näsilinnankadun Nappipuodissa harva se päivä etsimässä jos jonkin näköistä ja sävyistä nyöriä ja nauhaa. Mutta se kannatti, mielestäni tällaiset yksityiskohdat juuri tuovat pukuun sitä aitoutta ja prinsessamaisuutta. 🙂

Kun kaikki osaset olivat viimein valmiina itse puvun ompelu olikin nopeaa. Kun näin asun valmiina ensikertaa päästin aivan spontaanin kiljahduksen! Se oli ihanampi kuin osasin kuvitellakaan.

Nyt Tähkäpää on saanut vierailla jo muutamilla synttäreillä, ja on ollut ihanaa huomata kuinka lapsetkin ovat kyselleet puvusta ja tutkineet yksityiskohtia. 🙂 Tämän asun valmistukseen en todellakaan olisi pystynyt yksin, ystävien apu mekon valmistuksessa on tärkeää niin saduissa kuin todellisuudessakin. Kiitos! 🙂

-Milja

Mitä prinsessasynttäreillä tapahtuu?

Monien pikkutyttöjen ja poikienkin suosikketeema synttäreille on prinsessasynttärit. Juhlaprinsessa onkin saanut ilokseen kutsuja monille niin kauniille synttärijuhlille!

Saapumishetki synttäreille on aina yhtä jännittävä, on ihana nähdä lasten ilmeet kun prinsessa saapuu paikalle! Usein saapuessani juhliin vastassa on innokas joukko prinsessa-asuihin pukeutuneita juhlavieraita ja tietysti synttärisankari, jotka toivottavat Lumikin, Tuhkimon, Lumikuningattaren, Jääprinsessan tai Tähkäpään tervetulleeksi. 🙂

Aluksi saattaa ilmassa olla tietysti hieman ujostelua, onhan se jännittävää kun oma lempiprinsessa onkin yhtäkkiä siinä ihan vieressä. 🙂 Aloitammekin aina juhlinnan tutustumishetkellä, ja prinsessa myös kertoo kuinka on juhliin satumaailmastaan päässyt.

Prinsessavierailun ohjelma räätälöidään aina jokaisiin juhliin sopivaksi, mutta yksi ohjelmanumero on ollut selkeästi suosituin, nimittäin kasvomaalaukset. Pikkuväelle on aina yhtä jännittävää kun saa toivomansa kuvan maalattuna poskeen tai käteen. 🙂

Usein tutustumishetken jälkeen tuleekin kasvomaalausten vuoro, ja tässä kohtaa synttäreitä ujouskin jo yleensä kaikkoontuu. 🙂 Kasvomaalausten lomassa prinsessa pääsee juttelemaan lasten kanssa ja vastailemaan moniin kysymyksiin, kuten ”Mitä prinsessa tekee työkseen?” tai ”Minkälainen on sinun yöpuku?” 😀 Vaikka synttäreillä olisikin paljon erilaisia ohjelmanumeroita, loppujenlopuksi nämä hetket kun lapsi tulee juttelemaan prinsessan kanssa ja kysymään kysymyksiään, ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä.

Onnittelulaulu ja kynttilöiden puhallus on myös yksi synttäreiden kohokohdista! 🙂

Kasvomaalausten lisäksi leikimme erilaisia leikkejä, esimerkiksi muistipeliä, tanssiaisleikkiä tai prinsessavisailua. Piiloleikki on tietysti myös klassikko johon prinsessa on päässyt monta kertaa mukaan! 🙂

Aika synttäreillä tuntuu kulkevan aina liian nopeasti, ja joskus vähän haikeinkin mielin joutuu prinsessa hyvästelemään vieraat. Otamme kuitenkin yhteiskuvia muistoksi, ja vaihdamme lämpimiä halauksia. Muutama päivä juhlien jälkeen saapuu prinsessalta kirje synttärisankarille, jossa muistellaan hetkiä synttäreillä. 🙂

     Toivon että prinsessan vierailu jää lapsille kokemukseksi johon voi palata vielä pitkään, tiedän että itse ainakin niin teen! 🙂

Kiitos asiakkailleni ihanista kuvista ja ikimuistoisista hetkistä. <3

-Milja

Tähkäpään peruukki

Prinsessan ulkoasua miettiessä tärkeää on tietysti puku, ja hyvin tärkeät ovat myös prinsessan hiukset. Erityisesti Tähkäpää-hahmolle hiukset ovatkin oikeastaan se kaikista tärkein elementti, onhan prinsessa saanut nimensäkin hiustensa mukaan.

Aloitinkin uuden hahmoni suunnittelun hiuksista. Tähkäpäällä on kymmeniä metrejä pitkät hiukset, joita pitkin saa kavuttua korkeaan torniin saakka. Tällainen peruukki olisi aika mahdoton toteuttaa, eikä se olisi synttärijuhlia ajatellen myöskään kovin käytännöllinen! Nettiä selatessa löytyi kyllä todella pitkiä, jopa maahan saakka ulottuvia peruukkeja, mutta ne takkuuntuisivat todella helposti ja olisivat jokatapauksessa silti liian lyhyitä.

Tähkäpää voi pitää hiuksiaan myös todella paksulla letillä, ja tämä kuulosti jo toteuttamiskelpoiselta idealta. Siitä alkoikin suunnittelutyö; kuinka saada aikaan tarpeeksi muhkea peruukki joka ei silti olisi liian painava? Letin täytteeksi oli keksittävä jotain, ja oli mietittävä miten se kannattaa päällystää.

Tein harjoitustyönä peruukin Harry Potter tapahtumaan Fleur Delacour hahmolle. Lähdin toteuttamaan lettiä vanukankaasta jota myydään metritavarana kangaskaupassa. Pyörittelin kankaasta eräänlaiset rullat jotka kiinnitin peruukkiin ompelemalla. Muistaakseni peruukkeja kului yhteensä kuusi, sillä peruukeista viisi leikkelin osiin ja käytin niitä vanurullien päällystykseen. En ollut peruukkien laatuun täysin tyytyväinen, erityisesti etureuna ei ollut mielestäni luonnollisen näköinen joten leikkasin sen pois ja päätin käyttää omia vaaleita hiuksiani peittämään peruukin rajan. Sitten letitin hiuksilla päällystetyt rullat muhkeaksi letiksi.

Peruukki toimi tapahtumassa hyvin, mutta synttäreitä ajatellen se oli liian painava ja jäykkä, eivätkä hiukset riittäneet tarpeeksi hyvin peittämään letin täytettä. Siitä lähtikin suunnittelun seuraava vaihe, ompelin venyvästä tyllistä kolme pitkää tuubia, jotka täytin silputulla vanukankaalla. Tämä letin täyte olikin jo paljon kevyempi sekä taipuisampi.

Pohdin pitkään kuinka tuubit saisi parhaiten päällystettyä niin ettei täyte näkyisi lainkaan. Suunnittelin käyttäväni eräänlaista kreppihiusta ensimmäisenä kerroksena, ja päälykerroksena taas peruukeista leikeltyjä hiuksia jotta väri olisi sama kuin peruukkiosassa. Tilasin useampia eri peruukkeja, mutta en ollut mihinkään niistä täysin tyytyväinen. Lisäksi minua alkoi epäilyttää saisinko letin täytettä kunnolla peittoon ellen peittäisi sitä todella suurella määrällä hiuksia, jolloin peruukista taas tulisi aivan liian painava.

Tässä vaiheessa törmäsin jälleen netissä peruukkeja myyvään sivuun nimeltä Fairytalewigs, jota olin ihaillut jo aiemmin. Olin aiemmin sivuuttanut heidän tarjoamansa Tähkäpää-peruukin sillä se ei täysin vastannut mielikuvaani supermuhkeasta letistä, ja oli myös siihen nähden liian kallis. He eivät myöskään toimittaneet Suomeen. Nyt heille oli kuitenkin ilmestynyt peruukista versio jonka pystyy stailaamaan itse, ja innostuin. He myös lisäsivät Suomen toimitusmaihinsa, onneksi, sillä uskon tilaavani heiltä vielä uudelleen!

Jännityksen hetkiä, onko tässä viimein unelmieni peruukki?

Peruukki oli todella kaunis ja laadukas, vaikka letti olikin kapeampi kuin mitä olin ajatellut lähtiessäni suunnittelemaan peruukkia. Enää en silti ollut niin varma oliko niin tärkeää että letti olisi paksu?

Aloin pohtimaan letittäisinkö mukaan vielä jo valmiiksi hankkimani kreppihiukset. Muhkeutta tulisi hieman lisää, mutta en ole aivan varma kaipaako letti sitä. Mitä mieltä te olette? 🙂

Peruukki on vielä täysin stailaamatta, letti kiinnittämättä peruukkiin ja suunniteltavaa vielä on. Joku voisi ajatella että lähes kaikki työ peruukkia varten on vielä tekemättä, mutta silti minusta tuntuu että tämähän on jo melkein valmis! 😀

-Milja

Uusi prinsessa valmisteilla!

Kyselin loppusyksystä facebook-sivuillani mitä prinsessahahmoa asiakkaani toivoisivat seuraavaksi, ja ylivoimaiseksi suosikiksi nousi Tähkäpää. Tätä hahmoa oli minulta pyydetty jo aiemminkin, ja olin itsekin jo pitkään halunnut päästä sitä toteuttamaan.

Ompelija-ystäväni Laura Lipiäinen tarttui haasteeseen toteuttaa Tähkäpään mekko. Olin tästä iloinen sillä en ollut löytänyt valmista mekkoa johon olisin ollut tyytyväinen, enkä uskonut omien ompelijankykyjeni asuun riittävän. Vaikkakaan Tähkäpään mekko ei ole erityisen muhkea, se on silti yllättävän yksityiskohtainen ja siten haastava.

Ensimmäinen haaste oli löytää sopivat kankaat. Halusin löytää tietyt violetin sävyt, jotka eivät olisi liian punertavia eivätkä liian sinertäviä. Olen viettänyt varmasti tunteja vertaillen kankaita ja niiden sävyjä, sekä metsästäen oikeanlaisia nauhoja ja pitsejä. Helman kankaaksi olin esimerkiksi hankkinut jo hyvän satiinikankaan, kunnes törmäsin aivan ihanaan silkkikankaaseen, jota en yksinkertaisesti vaan pystynyt jättämään kangaskauppaan.

Ystäväni Päivi suunnittelee ja painaa kankaisiin vielä Tähkäpäälle sopivaa kuviota. Olen niin onnellinen ja innoissani siitä, että saan yksilöllisen ja käsintehdyn puvun, ja erityisesti ystävieni avusta. Kiitos!

Hankkimaani yläosan kankaaseen en ole vielä täysin tyytyväinen, ja tilasinkin vielä postitse kangastukku.com:ista vaihtoehtoisen kankaan, mutta tämä on mielestäni liian sinertävä. Ehkäpä päädyn kokeilemaan saisiko alkuperäistä kangasta hiukan sävytettyä? 🙂

Mitenkäs sitten nuo kellertävät kankaat kuvassa? Ehkä hieman intouduin unelmoimaan kankaita selaillessa.. Sitten aivan toiseen aiheeseen, tiesittekö jo että maaliskuussa on tulossa uusi näytelty Kaunotar ja Hirviö-elokuva? Minä ainakin odotan jo innolla! 😉

-Milja